Pioneeriosaston toiminta
Pioneeriosasto on yksi valtakunnan aktiivisimmista reserviläisosastoista, jossa on noin 140 jäsentä. Jäsenistä noin neljännes osallistuu eri asteisiin reserviläistapahtumiin vähintään kerran vuodessa ja eri maanpuolustusaiheisille kursseille osallistumisia yritetään mahdollisuuksien mukaan tukea.Pioneeriosasto järjestää jäsenilleen vuosittain tapahtumia, joista vakiintuneita ovat Töölöntorin ampumavuorot, kaksi vuosikokousta, kevät- ja syysretket sekä pikkujoulusauna Katajanokan Kasinolla. Lisäksi Pioneeriosasto tekee yhteistyötä monien lähialueen järjestöjen ja kiltojen kanssa, kuten Pioneerikillan. Osaston ja alueen tapahtumista tiedotetaan pääasiassa Helsingin Reservin Sanomien ja sähköpostilistojen avulla.

Helsingin Reserviupseeripiirillä on Sipoon Spjutsundissa piirimaja. Majan kunnostamisessa Pioneeriosastolla on ollut merkittävä rooli niin maansiirroissa kuin raivaustehtävissäkin.
Pioneeriosastolla on pienehkö kirjasto, josta jäsenet voivat lainata mm. pioneeri-, suojelutoimintaan, johtamiseen ym. liittyvää kirjallisuutta. Kirjasto koostuu useista kymmenistä kirjoista, opetusvideoista sekä CD-ROM-levykkeistä.

Pioneeriosaston aktiivijäseniä on osallistunut myös ulkomailla järjestettyihin tapahtumiin. Useisiin kilpailuihin on osallistuttu joko joukkueena tai yksilöinä täydentäen muita joukkueita. Kilpailujen lisäksi on osalistuttu myös muunlaiseen aktiviteettiin, kuten allaolevassa kuvassa osaston puheenjohtajan osallistuminen Virossa järjestettyyn laskuvarjohyppykurssiin vuoden 2010 alussa.